Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK
2627282930311
2345678
9101112131415
16171819202122
23242526272829
30123456

RSS

 Suomi ja kulkuriveljensä Nokia
05.09.2013 20:48

Nokian tarina on kuin Suomen valtion. Tosin pienoiskoossa, mutta kumminkin. Eivät mittavat saavutukset mitään kovin erityistä vaadi, vaan ihan jokaisella ihmisellä on sisäsyntyinen valmius ihmetekoihin. Erityisen oudoilta tuntuvat selitykset, jotka yrittävät etsiä ihmetekojen juuria geeneistä. Näin nokialaisetkin olisivat sitten geeneiltään toisenlaisia kuin kapitalistit keskimäärin. Kannattaisi varmaan selvittää tuokin.

Urheilu on oiva esimerkki siitä, miten pieniä ihmeitä syntyy lähes päivittäin. Yhtäkkiä joku urheilija yltää tekoihin, jotka eivät ole olleet hänelle tyypillisiä. Malliesimerkki on tietysti Bob Beamonin kaamea loikka Meksikon kisoissa 1968. Tärkeintä urheilussa ihmetekojen synnylle lienee se, että keho on sellaisessa tilassa, että suoritus sen avulla on ylipäätään mahdollinen. Lähinnä siis se, ettei ole syönyt liikaa, sillä pöhöttyneessä tilassa ruumiillista ponnistelua vaativat lajit eivät suju, kuten ei myöskään aliravitussa. Seikka, joka usein unohtuu. Myös omalle keholle sopiva suoritustekniikka on tärkeä. Kuulantyöntäminen pyörähdystekniikalla vaatii toisenlaista tekniikkaa kuin pakitus. Samoin hyppääminen flopilla vaatii erilaista tekniikkaa kuin perinteiset tavat ylittää rima. Saman tekniikan sisälläkin on sitten pieniä yksilöllisiä eroja, jotta ihme mahdollistuisi.

Henkisellä alueella ihmeteko vaatii luultavasti oivalluksen. Jonkinlaisen näyn siitä, miten jokin asia voidaan tehdä eri tavalla kuin ennen tai peräti oivalluksen siitä, mikä maailmasta vielä puuttuu. Nelosen peruskoululainen saattaa yhtäkkiä kivuta osaajien kärkijoukkoon, jos hän oivaltaa, että pitää painaa mieleensä kaikki ne asiat, jotka opetussuunnitelmissa mieleen painettaviksi edellytetään. Moni peruskoululainenhan on kapitalistisen propagandan uhri ja luulee, että tämä vaadittava tieto on geeneissä ja se, ettei hän osaa, aiheutuu sitten vain siitä, että hän on syntymätyhmä.

Oivallus ja valmiudet ovat siis edellytyksiä uuden syntymiselle. Valmiudet ovat pitkälti rakenteellisia ja ne ovat muutettavissa olevia asioita. Sen sijaan oivaltaminen on jo vaikeampi asia hallita. Ainakin jonkinlainen paine muutokseen tarvittaneen, koska jos näin ei ole, niin ei kai ihminen mitään ilman syytä tee? Tosin kapitalistinen tiede selittää kaiken sattuman avulla, joten tätäkin asiaa pitäisi pohtia tarkemmin. Luultavasti kumminkin tämä oivalluksen tarvekin liittyy jollakin tavoin rakenteisiin ja on näin ollen muutettavissa sekin.

Suomi on kehittynyt muihin länsimaihin verrattuna melko hitaasti. Tämä on mahdollistanut sen, että olemme voineet oppia näkemään muita maita paremmin ne erot, joiden suhteen olemme erilaisia. Tämä selvä erottuvuus on sitten auttanut meitä luomaan oivalluksia, jotka ulottuvat kenties muita pitemmälle. Onhan selvää, että kun tietyssä toiminnassa on valmiiksi sisällä, niin horisontti muutoksille kapeutuu. Samoin mahdollisuudet radikaaleille uudistuksille vaikeutuvat.

Tämä sokeutuminen ympäröivän maailman muuttumiselle on ilmeinen syy myös Nokian romahdukselle. Siihen liittyvä syy on myös rakenteiden pöhöttyminen. Tarkemmin sanottuna rakenteet eivät enää vastanneet toisiaan, vaan kävivät toisilleen vieraiksi. Rahalla on taipumus muuttaa ihmistä jollakin tavalla, vaikka ulkoisesti ihminen näyttäisi edelleenkin samalta. Rakenteiden muuttuminen merkitsee monessa tapauksessa myös samaa asiaa kuin osaamisen vanhentuminen. Ilmiö, joka on kapitalistisesta maailmasta erityisen tuttu asia. Etenkin työmarkkinoilla.

Yhtäläisyys Nokian ja Suomen valtion välillä on suuri. Molemmissa on tapahtunut suuri rakenteiden hajoamisprosessi. Nokia kansainvälistyi aikanaan ja kasvoi mammutiksi. Samoin teki Suomi liittyessään eurooppalaiseksi satelliitiksi. Sittemmin pöhötauti ajoi Nokian pilkkomaan itsensä. Samoin käy Suomelle. Nyt valtio hävittää vain toimivat ja rahaa syövät kuntansa, jotka aikaisemmin ovat muodostaneet valtion toimivan ytimen. Nähtäväksi jää mikä on lopputulos. Nokian historia viittaa vahvasti "reissumiehen " mentaliteettiin eli siihen, että tehtaan paikka muuttuu aina sen mukaan missä maassa tehdas saa eniten tukiaisia. Samoin käyneet Suomelle, kun kysytään haluaako Suomi olla jäsen eurooppalaisessa liittovaltiossa.





Kommentti

Kirjoittaja

Sähköposti

Kotisivut

Roskapostisuojaus: Paljonko on yhdeksän plus kaksi?
(Pakollinen, Vastaa numeroin)



Ei kommentteja




©2019 Maailma kuvina - suntuubi.com