Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK
303112345
6789101112
13141516171819
20212223242526
27282930123

RSS

 Normitalkoillako Suomi kuntoon?
21.04.2015 17:01

Porvarien talousoppi on pääsääntöisesti siinä määrin järkipakoinen, ettei kansalainen oikein tiedä, itkeäkö vaiko nauraa. Yksi keskeinen, vaalikampanjassakin esille noussut, porvarillinen väittämä oli, ettei valtio voi luoda työpaikkoja, vaan yritykset. Väitettä käytettiin perusteluna sille, ettei julkinen valta voi luoda työpaikkoja.

Asiahan on täsmälleen päinvastoin. Juuri lainsäädännön avullahan työpaikkoja nimenomaan luodaan. Jopa niin, että laki säätelee koko työn tekemisen aina työn synnystä hamaan työn loppumiseen saakka. Siksi on suorastaan outoa, että porvari pyrkii päätöksentekijäksi näköjään edes tajuamatta mitä varten.

Työpaikkojahan syntyy hyvin yksinkertaisesti. Esimerkiksi säädetään laki, että jokaisen kansalaisen hatussa pitää olla muovista valmistettu sulka ja jokaisella kansalaisella pitää olla hattu päässä ulkona liikkuessaan, ettei inhimillinen, verorahoilla hankittu, pääoma tärvelly pakkasen, myrskytuulen tai muun luonnonolosuhteen vuoksi.

Kun tämmöinen laki säädettäisiin, niin sehän merkitsisi oitis, että yrittäjä näkee edessään tuottoisat markkinat ja laittaa siitä innostuneena pystyyn hattutehtaan, toinen yrittäjä sulkatehtaan jne. Kun tuotto on hyvä, alalle tulee pian muitakin yrittäjiä ja kas, ennen pitkää meillä on kukoistava hattu- ja sulkabisnes, ja tietysti kansa, jonka aivot toimivat muuta maailmaa rivakammin, kun ne ovat saaneet suojan erilaisia kasvihuoneilmiön aiheuttamia luonnonolosuhteita vastaan.

Mainitun kaltaista lainsäädäntöähän meillä jo onkin. Muiden muassa erilaiset jätevesien puhdistusta koskevat lait ja lait tuulimyllyjen pystyttämisestä. Lait ovat luoneet mediatietojen mukaan sangen tuottoisaa liiketoimintaa.

Autoteollisuus saataisiin uuteen kukoistukseen hyvinkin yksinkertaisilla toimenpiteillä. Esimerkiksi voitaisiin säätää, että autossa saa olla korkeintaan kolme pyörää tai että kumin käyttö auton pyörissä kiellettäisiin ympäristölle vaarallisena aineena. Yksi taloudellista toimeliaisuutta kirittävä laki olisi määräys, että kivihiilen käytön sijaan uunissa pitäisi polttaa käpyjä.

Toinen porvarillisen ”ajattelun” umpisolmu on velkaantuminen. Porvarin mukaan säästäminen, rahakasan kasvattaminen, parantaa taloudellista toimeliaisuutta. Eihän asia suinkaan noin ole, vaan nimenomaan rahakasojen purkaminen, pääoman kierto, on se, joka piristää taloutta. Velasta pidättäytyminen merkitsee myös kasvusta pidättäytymistä.

Porvarillisen järjenjuoksun suurin virhe löytyy kuitenkin itse toiminta-ajatuksesta. Siitä, että liiketoiminnan tarkoitus on tuoton maksimointi nimenomaan yksittäiselle omistajalle, kapitalistille. Kun tämä on määritelty lähtökohdaksi, niin ennen pitkää talous syö itse itsensä keräämällä markkinoilta kaiken rahan muutamalle harvalle omistajalle, jotka sitten lopulta tappavat myös itsensä kuolemalla nälkään ja tauteihin, kun kaikki järkevä tuotanto on loppunut heidän elättämisekseen.

Kolmas porvarillinen harha on vapaan markkinatalouden ihmeitä tekevä vaikutus. Olettamus, että jos julkinen valta ei tee mitään, niin kaikki järjestyy. Markkinamies, kauppias, hoitaa homman, kuten maksettu, porvarillinen mainos asian ilmaisee. Ikävä kyllä kauppias ei hoida yhtään mitään, ellei laki häntä hoitamaan velvoita.

Siksi on tärkeää, että tarpeeton säätäminen lopetetaan, suorastaan näiltä jalansijoilta, ja keskitytään oikeanlaiseen säätämiseen, jotta talous saadaan toimivaksi ja ihmistä palvelevaksi. Nythän talous on pelkästään porvarin rahasampo.





Kommentti

Kirjoittaja

Sähköposti

Kotisivut

Roskapostisuojaus: Paljonko on kaksi plus neljä?
(Pakollinen, Vastaa numeroin)



Ei kommentteja




©2019 Maailma kuvina - suntuubi.com