Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK
31123456
78910111213
14151617181920
21222324252627
2829301234

RSS

 Komentotalousko Suomeen?
15.09.2015 12:45

Eduskunta ei ole koko kansan etujärjestö ellei siitä sellaista tehdä. Eivät ammattiyhdistysliikkeen tehtävät kuulu poliitikoille. Työelämäkysymyksissä ammattiyhdistysliikkeellä on paremmat edellytykset tehdä toimivia ratkaisuja kuin hallituksella tai kansanedustajalla. Työläinen itse järjestönsä kautta on oman itsensä paras asiantuntija työelämäkysymyksissä. Tämä sääntö pätee yleisemminkin. Kansalainen on yleensä itse oman elämänsä paras asiantuntija.

Vaikeat ajat ovat kautta aikain olleet otollisia erilaisille vallananastuspyrkimyksille. Jopa suorastaan kohtalokkaille manöövereille, jotka myöhempi, järkiintynyt aika, on sittemmin tuominnut. Nyky –Suomessakin valta koko ajan keskittyy. Tällä hetkellä suorastaan järkyttävällä loikan yrityksellä. Entistä vähäisempiä asioita kriminalisoidaan, entistä vähäisempään rikkomukseen puututaan ja kaikkinainen mitättömyyksien valvonta kiristyy. Sen sijaan varsinaiset rikokset jäävät usein jopa selvittämättä. Eipä ihme, että poliisin rekistereistä löytyy mitä kummallisimpia merkintöjä. Valtiovalta on ottanut oikeudekseen tietää yhä enemmän asioita paremmin kuin kansalainen itse. Presidenttikin on enää lähinnä kuriositeetti.

Ammattiyhdistysliike ei ole aiheuttanut niitä ongelmia, joista sitä syytetään. Pikemminkin päinvastoin. Nimenomaan poliittisilla päätöksillä Suomi on ajettu tilaan, jossa tällä hetkellä olemme. Pitäisikö siis loputkin vallasta keskittää osaamattomiin käsiin?

Aikanaan puhuttiin, että työvoima on valtiovallan erityisessä suojeluksessa. Nyttemmin tällainen ajattelu on täysin vieras. Ainoa, jota valtiovalta näkyy suojelevan, on porvarillinen etu. Ennen vaaleja luvattiin laittaa taseet töihin kansantalouden tilan parantamiseksi, mutta yllättäen tase muuttuikin työläisen ja sosiaalisten tulonsiirtojen varassa elävien orjuuttamiseksi. Sen sijaan suuryritysten taseet pullistelevat. Jatkossa arvattavasti entistäänkin ruhtinaallisemmin.

Sekin on jäänyt yleisesti huomaamatta, että vallan vieminen pois ammattiyhdistysliikkeeltä merkitsee itse asiassa työvoiman sosialisoimista. Siis työvoiman ottamista julkiseen hallintaan. Se taas merkitsee siirtymistä sopimusvapaudesta komentotalouteen. Sopimusvapaus poistuu siinä missä monet muutkin vapausoikeudet ovat menettäneet merkityksensä.

Parlamentarismia, jossa kansa valitsee edustajat ja edustajat muodostavat hallituksen, on pidetty jonkinlaisena ideaalina päätöksentekijänä, jonka tahtoon kaikkien pitäisi alistua. Valitettavasti tällainen parlamentarismi ei takaa yhtään mitään. Valtaanhan voi hyvinkin tulla jokin hattarapäinen populistipuolue, joka sitten valtaan päästyään vaikeisiin aikoihin vedoten tekeekin vallan muuta kuin mitä vaaleissa lupasi.





Kommentti

Kirjoittaja

Sähköposti

Kotisivut

Roskapostisuojaus: Paljonko on viisi miinus yksi?
(Pakollinen, Vastaa numeroin)



Ei kommentteja




©2019 Maailma kuvina - suntuubi.com