Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK
28293031123
45678910
11121314151617
18192021222324
25262728293031

RSS

 Vallan väärinkäyttö lopetettava
06.01.2016 12:40

Kun valta on keskittynyt, on vaara vallan väärinkäyttöön suuri. Vaara on sitä suurempi mitä enemmän valtaa käyttää pieni keskenään samaa mieltä oleva joukko.

Pyrkimys parlamentarismiin, eduskunnan yksinvaltaan, ei ole ongelmaton, eikä ainakaan mikään ihannetila. Vallan keskittäminen on vallan keskittämistä kutsuttiinpa asiaa millä nimellä tahansa. Valtaa voidaan käyttää väärin myös demokraattisesti. Siksi demokratiankin käsite pitäisi määritellä, jotta tiedettäisiin edes suunnilleen mistä on kysymys.

Yleensä vallan väärinkäyttö puetaan sanallisesti hyväksyttäväksi teoksi, vaikka tosiasiassa kysymys on vallan muusta. Esimerkiksi sakkorangaistusten koventamista on perusteltu rikollisuuden vähentämisellä, vaikka ensisijaisesti julkisen talouden rahantarve on sanellut kansalaisten, lähinnä autoilijoiden, tosiasiallisen ryöstämisen.

Vallan väärinkäyttöä on myös tietyn ryhmän etujen ajaminen toisten kustannuksella.  Yksi räikeimmistä vallan väärinkäytön muodoista on epäoikeudenmukaisuus, vaikkapa hallituksen toimet omistavan luokan aseman parantamiseksi työtätekevän ja työstä syrjäytettyjen vahingoksi.

Vallan väärinkäyttöön kuuluu oleellisena osana epärehellisyys. Tosiasialliset olosuhteet ovat tällöin eri asia kuin se mitä sanotaan. Ei liene sattuma, että korkeasti koulutetut ministerit ovat viimeaikoina sekaantuneet jopa lukujen suuruusjärjestykseen asettamisessa. Omaa asiaa on yritetty näemmä edistää keinoja kaihtamatta.

Vallan väärinkäytön minimoimiseksi ainoa keino on vallan hajauttaminen. Yhteiskunnassa pitää olla useita valtakeskuksia, jotta yksinvaltaiset pyrkimykset estyvät. Näin muutoksia ei pystyttäisi tekemään pelkästään pakkolakeja julistamalla, vaan epäkohtien korjaamisesta neuvottelemalla. Kun asioita tarkasteltaisiin useammasta näkökulmasta estyisi myös yksinvaltaan usein kuuluva osaamisvaje. Neuvotteluprosessi toimisi samalla myös oppimisprosessina.

Vallan väärinkäytön todennäköisyys kasvaa aina silloin, kun yksi valtakeskus onnistuu kaappaamaan itselleen muita enemmän valtaa. Sosialismin romahduksen jälkeen omistavan luokan valta on kasvanut järkyttäviin mittoihin. Ennen puhuttiin halveksivasti neuvostodiktatuurista, tänä päivänä meillä ja maailmassa on lähes aukoton oikeistodiktatuuri, joka epidemian lailla leviää yhä laajemmalle ja syvemmälle ihmiskuntaan. Eikä ihme, sillä yksi prosentti maailman rikkaimmista omistaa käytännössä koko ihmiskunnan mielipiteitä myöten.





Kommentti

Kirjoittaja

Sähköposti

Kotisivut

Roskapostisuojaus: Paljonko on viisi plus kolme?
(Pakollinen, Vastaa numeroin)



Ei kommentteja




©2019 Maailma kuvina - suntuubi.com